Muutostyöt

Veneeseen tehtiin muutamia muutostöitä ennen reissua ja tässä lyhyesti olennaisimmista.


Valaistuksen muuttaminen led-valoihin

Sähkönkulutuksen pienentämiseksi päätimme muuttaa veneen valaistuksen nykyaikaisemmaksi ja hyödynsimme siinä led-tekniikkaa. Vaihdoimme sisällä vanhoihin lamppuihin uudet led-polttimot, joiden energiankulutus vanhoihin verrattuna oli jopa alle 5%! Lisäksi asensimme katonrajaan molemmille puolille salonkia led-nauhat, jotka tuovat mukavaa tunnelmaa pimenevinä iltoina. Näiden suunnitteluun meni paljon aikaa, mutta itseasennus oli ohi muutamassa tunnissa. Lopputulos on mielestäni todella hyvä - siisti epäsuora lämmin valaistus koko salonkiin pienellä energiankulutuksella. Valoista ei oikein Suomen valoisassa kesässä saa hyvää kuvaa, mutta pitää laittaa myhemmin parempia kuvia.

Säilytimme vanhat kulkuvalot varalla, mutta asensimme  lisäksi mastonhuippuun led tricolor/ankkurivalo-yhdistelmälaitteen, jota pääasiassa käytämme. Myös tämän kulutus oli aivan olematon verrattuna vanhoihin kulkuvaloihin. Ideana tässä oli miminoida olemassaoleva kulutus, koska akkukapasiteetin kasvattamisessa tulee nopeasti raja vastaan. Vanhat kulkuvalot oli kuitenkin järkevä säilyttää jo pelkästään varalaitteina, mutta poistaminen ei muutenkaan juuri hyödyttäisi - niiden paikat näyttäisi veneessä vähän hassulta ilman valoja.

Ankkurivinssin asennus

Myös tämä tuotti meille päänvaivaa: Maestron keulakannella ei ole oikein sopivaa tilaa ankkurivinssille ja siten asennus edellytti väkisin kompromissia. Emme halunneet keulahyttiin menevää uloketta ja toisaalta vertikaalisessa vinssissä asennus olisi ollut haasteellisin ja tällöin ankkuriboksiin ei olisi voinut toteuttaa kunnon avattavaa  luukkua, joten päädyimme horisontaaliseen vinssiin, jossa koko vinssi on kannella. Tällä tavalla meillä on vielä ankkurivinssin edessä riittävän suuri avattava luukku, josta voi paitsi varmistaa kettingin laskeutumisen myös säilyttää boksissa köysiä ja fendareita. Erityisen kätevää silloin, kun ei hetkeen olla ankkuroitumassa minnekään vaan seilataan satamasta satamaan. Lisäksi horisontaalivinssin etuna on puheiden mukaan koneiston ja moottorin parempi suojaus ja sitä kautta toimintavarmuus. Tämäkin jää nähtäväksi. Hankimme ankkurivinssiin painokytkimet kannelle sekä lisäksi langattoman kaukosäätimen. Tälle nähtiin etua erityisesti silloin, kun nosto/lasku edellyttää tarkkuutta tai muuten vain tarvitaan huomiota muuallakin kuin keulassa.

Tehokkaampi moderni ankkuri tuli myös hankittua erityisesti vuorovesialueita varten. Tällöin on kriittistä nopa uudelleenkiinnittymminen, jolloin meillä yleinen Bruce ei juuri toimi. Idea tarkoittamissani moderneissa ankkureissa on se, että niissä on päässä U-tanko, joka käytännässä kääntää ne aina oikeinpäin ja siten ankkuri porautuu noparsti uudelleen pohjaan. Tällöin yhdellä ankkurilla pärjää hyvin. Vastaavasti kahden ankkurin kanssa sekoilu ei vaikuttanut järkevältä, eli päädyimme hankkimaan modernin, mutta hieman ylipainoisen uuden ankkurin vanhan aura-ankkurin ja Brucen seuraksi/tilalle. Moderneja ankkurityyppejä ovat mm. Rocna, Manson Supreme ja Spade. Näistä (ja oikeastaan kaikista ankkureista) oli hyvää ja huonoa sanottavaa ulkomaisilla foorumeilla - Suomessa tuntuu Bruce olevan valttia.

Manson Supreme

Rocna

Spade

Bruce

Ylipäänsä ankkurivalinta herättää venefoorumeilla (lähinnä ulkomaisilla) aivan käsittämättömän kohkaamisen - tunteet ovat pinnassa ja paikoin on havaittavissa lähes fanaattista kannatusta ja muiden vaihtoehtojen totaalista teilausta ilman pienintäkään kokemusta. No, oma osansa asiaan voi olla Rocnalla. Rocna sai hyviä arvosteluita ja tyytyväisiä asiakkaita aina vuoteen 2010 asti, jolloin se siirsi ilmeisesti tuotantoaan Kiinaan ja lopputuloksena ankkurissa käytetty rauta ei vastannut aiempaa ja ankkuri ei toiminutkaan kuten piti. Lisäksi USA:n suurin jälleenmyyjä julkaisi tämän jälkeen tiedotteen, jossa se lupasi lunastaa nämä "uuden tuotannon" ankkurit takaisin asiakkailtaan, jos nämä olivat pettyneitä. Huvittavaa tästä tuli siksi, että Rocnan suunnittelijan poika puolusti (luonnollisesti) omaa ankkuria, mutta samalla haukkui paikallista kilpailijaansa ilmeisen perusteettomasti. Samalla vanhojen Rocnien omistajat hehkuttivat ankkuriaan kun taas uudet Rocnat saivat vaihtelevampaa tunnustusta.

Selvittelyjeni pohjalta päädyin siihen tulokseen, että Mansonin Supreme lienee yksi parhaista ankkureista, joka soveltuu haastaviin olosuhteisiin. Se on myös saanut ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana (keväällä 2013) Lloydsin Super High Holding Power -luokituksen. Ankkurilla ei ole vielä Suomessa jälleenmyyjää ja ankkuri pitäisikin tilata ulkomailta. Sinänsä ankkurin hinta ei ole tähtitieteellinen, vaikka toki kalliimpi kuin Bruce-kopio - Brittikaupoista sai keväällä 2013 Supremen galvanoituna 16kg versiona hintaan £300 ja 20kg versio oli puolestaan £400. Tähän toki postituskulut päälle, jotka olivat noin 40€, eli kotiin kuskattuna tämän ankkurin hinta olisi ollut noin 400€-550€. 

Bugel

Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyimme kuitenkin valitsemaan järkevältä ja edulliselta vaikuttaneen saksalaisen Bugelin - tästäkin oli niin hyvää ja huonoa kerrottavaa foorumeilla. Kaikki meni hyvin, kunnes veneessä huomasimme, että se on hieman liian suuri - ankkuri osuu keulan kulkuvaloon ja ankkuri keikkuu rullalla. No, tämäkin simppeli hankinta edellytti yllättävän paljon lisäjumppaa. Aluvaiheessa laitoimme ankkurin varteen rengasfandarin, jolloin ankkuri pysyi ulompana ja verrattain tukevasti. Katsotaan miten tällä ratkaisulla pärjää. Ajatuksena oli myös muuttaa ankkurirullajärjestelmää, mutta tämä edellytti melkoisesti veivausta ja törmättiin taas yhteensopivuusongelmiin. Katsotaan miten pärjätään. Tarvittaessa vaihdamme ankkurin Mansonin Supremeen, jos ilmenee pito-ongelmia, mutta tämäkin selviää vasta käytössä. Sen sopivuudesta ankkurirullaan yhtään paremmin ei ole mitään takeita.


Uusi sprayhood

Veneessä oli ostettaessa vanha sprayhood, joka oli jo melko kulahtanut. Uudistusta puolsi myös se, että sen katto ei pitänyt vettä ja se oli hieman liian matala miellyttävään kulkemiseen. Uusi sprayhood teetettiin jo syksyllä, joten keväällä se oli jo valmiina. Huominarvoista uudessa sprayhoodissa oli suurempi koko (puhuvat cruising-sprayhoodeista), parit yksityiskohdat (kädensijat, taskut) sekä tekijän aiempi onnistuminen valtameripurjehtijoiden sprayhoodien kanssa. Olisimme toki hankkineet uuden sprayhoodin ilman tätä reissuakin, joten ei ehkä siksi ole varsinainen muutostyö, mutta toisaalta emme olisi lähteneet reissuun ilmankaan.

Bimini

Suomessa ei veneissä juuri bimineitä näe, lähimmäksi pääsee pappateltat. Venemessuilla eräs edustaja mainosti biminiä hyvin Suomeen sopivana - se toimii erinomaisena sateensuojana. No, meillä sen tarkoitus on suojata auringolta. Väittävät ettei bimini olisi tarpeen kuin vasta tyynellä valtamerellä, mutta katsoimme sen hankinnan silti hyväksi, varsinkin kun saimme lähipiiristä rohkaisevia neuvoja. Muutenkin bimineitä näkee lämpimillä ja aurinkoisilla vesillä aika paljon, jolloin siitä on oikeasti hyötyä ruorimiehelle.

Maestroon bimini ei aivan heittämällä mene, sillä päänvaivaa tuottaa sekä kukonjalan vaijerit että puomin läheisyys. Tämä tarkoitti sitä, että bimini sai olla max 1,8m pitkä ja toisaalta mielellään kolmella kaarella, jolloin väliin voi tehtä vaijereille kolot. Päädyimme näillä tiedoilla hankkimaan tehdasmallin, jonka muokkasimme itse sopimaan veneeseen. Sopiva asettelu löytyi kääntämällä biminin etureunan taakse, jolloin jalat ovat hieman nurinkurin, mutta bimini on sopivalla korkeudella ja kiinnitys tulee tukevasti kiinni kaiteeseen.


Tuuligeneraattori
Harvalla suomalaisella on kotivesillä veneessään tuuligeneraattoria ja sen ymmärtää - sähköä saa aika helposti satamista ja pitkiä legejä ei juuri ole. Lisäksi hinta ja asennus ovat myös sellaisen hankkimista vastaan. Otimme selvää eri vaihtoehdoista ja valintakriteerit olivat hiljaisuus sekä tuotto - juurikin tässä järjestyksessä. Googlaamalla löytyi Brittien ja Jenkkien venelehtien testejä ja kaikki tukivat samaa: 3-lapaisista lähtee kovempi melu kuin 6-lapaisista ja teho on suoraan (tai oliko peräti toiseen potenssiin) verrannollinen vispilän halkaisijaan. Parissa eri testissä hehkutettiin Rutlandin hiljaisuutta ja erityisen huomion se sai siitä, että se on ilmeisesti ainoa tuuligeneraattori, jota saa pitää Floridan asutuissa satamissa päällä. No, vastapainona hiljaiselle äänelle on heikompi tuotto, mutta katsoimme sen olevan hyväksyttävissä. Toinen hyvä vaihtoehto oli D400, mutta sen ollessa meluisampi, suurempi ja kalliimpi valitsimme Rutlandin 914i -mallin, johon tilasimme samalla myös tolpan.

Tuuligeneraattorin virrantuotto

Aurinkopaneelit

Tuuligeneraattorin tuottama sähkö ei riitä meille, joten hankimme myös aurinkopaneeleita. Tänä päivänä niissäkin on valinnanvaraa: on kovaa ja pehmeää, taipuisaa ja rullattavaa, kehikolla ja ilman, kevyttä ja painavaa jne. Lisäksi olennainen valinta on yksi- ja monikiteisten välillä. Paneelien määrään saimme seuraavan neuvon: niin paljon kuin järkevästi mahtuu. Monessa tietämässäni perusmatkaveneessä oli paneeleita noin 200w edestä, joten halusimme vähintään saman. Lopulta hankimme lähes 300w edestä paneeleita:
- 2*80w taipuisa yksikidepaneeli alumiinipohjalla
- 50w kasattava paneeli (koostuu 9 pienestä paneelistä, jotka taittuvat yhdeksi pinoksi.
- 40w rullattava monikidepaneeli
- 20w ohut monikidepaneeli

Tarkoituksena oli aluksi hankkia vain pari tehokasta ja kevyttä paneelia, mutta matkan varrella tuli löydettyä Ruotsista näppärä kasattava paneeli, saatua yksi ohut paneeli vanhemmilta ja rullattava paneeli oli poulestaan niin edullinen, että se oli pakko hankkia. Tästä syystä paneelimme ovat hieman erilaisia, mutta toisaalta ne ovat kaikki kevyitä ja siten helppoja siirtää sekä asentaa moniin eri paikkoihin.

Olennaista on myös hankkia paneeleiden seuraksi hyvä (MPPT) latauksensäädin. Hankimme tuuligeneraattorin jatkoksi säätimen, jossa on paikka myös aurinkopaneeleille max 160w. Lisäksi meillä on erilliset lataussäätimet muille paneeleille. Aurinkopaneelien tuotoksi Karibialla voi kuulemma laskea 5-6 tuntia nimellisteholla, joten 270w paneelimme voisivat tuottaa aurinkoisina päivinä jopa 100Ah, mutta pilvisempänäkin lähes 50Ah.
Eräänä kevään iltapäivänä kokeilimme 80w paneelia venetelakalla ja pienellä suuntauksella aurinkoa kohti se tuotti 4,8-5,1A latausvirtaa 14,7V jännitteellä, eli 70-75W. Huomionarvioista on se, että tasaiselle kannelle laskettuna paneeli tuotti vielä lähes 3A ja pilviselläkin tuotto oli 1,5A. Pitää vielä tutkia tarkemmin päivittäistä aurinkomäärää, mutta näin äkkiseltään tuotto-odotus paneeleille on yli 50A/päivä. Tämä toki tulee todelliseen tarpeeseen vasta pidemmillä ylityksillä sekä luonnonsatamissa, joten matkalla ehtii tutkia paneelien parhaimmat säädöt ja ominaisuudet.

Aurinkopaneelit yhdistettynä tuuligeneraattoriin tuottaa toivottavasti vuorokaudessa saman kuin kulutamme - uskon meidän pärjäävän hyvin ankkurissa, mutta pidemmillä purjehduksilla voi olla haasteita, jos käytämme paljon autopilottia. Toki tarvittaessa voi ladata myös moottorin laturilla, mutta purjehtimaanhan sitä ollaan menossa ja moottorin käyttöä rajoittaa myös polttoaineen rajallisuus.


Nestekaasu

Nestekaasua pitää varata tavallista enemmän, sillä karkean arvion mukaan sitä kuluu reissussa lähes 30kg. Tätä määrää ei toki tarvitse kerralla olla mukana ja lisäksi noudatimme hyvää neuvoa hyödyntää sähkölevyä maasähkösatamissa, joten tarve kaasulle on hieman pienempi. Lähtiessä meillä on 2*6kg kaasupulloja sekä adapteri Campingaz-pulloja varten. Näillä eväillä pitäisi selvitä aina eteläiseen Eurooppaan, jossa viimeistään pitää aktivoitua pullojen täyttämisessä. Kaasua kuluu kokemukseni mukaan noin 2kg/kk, joten tyhjän pullon täyttöä/vaihtoa voi etsiä useamman kuukauden. Vaihtoehtoisesti panostetaan paikallisten kuppiloiden tukemiseen.

Suomessa myytävä nestekaasu poikkeaa hieman Keski-Euroopan vastaavasta, mutta tämä ei ole ollut kenelläkään tuntemallani matkaveneilijällä mikään ongelma. Joku voisi väittää tarpeelliseksi säätää hellaa tms, mutta katsotaan onko tarpeen. Matkalla voi myös täyttö olla hieman poikkeava, eli pullon vaihtamisen sijaan se täytetään uudelleen joko kotikonstein tai sitten joku ammattilainen täyttää pullon parhaaksi katsomallaan paikallisella tavalla. Tulee varmasti mielenkiintoista.


Vesilinjan nostaminen

Maestron vanha vesilinja oli suht hyvin kohdillaan, mutta kuormattuna se ei enää ollut riittävä. Lisäksi laskimme, että reissussa vene painaa ehkä noin 1 000kg enemmän kuin normaalisti, joten katsoimme tarpeelliseksi nostaa vesilinjaa.

Tämä tuntuu olevan monelle valtamerille tähtäävälle matkapurjehtijalle pakollinen tehtävä, mutta hieman yllättäen aiheesta oli heikosti sopivaa infoa tarjolla. Ulkomaalaiset purjehdusfoorumit kuitenkin tarjosivat infoa ja perusidea oli selvä: katsotaan korotustarve ja merkitään alue vaikka teipein kylkeen, hiotaan gelcoat-pinta, putsataan ja laitetaan primerit sekä antifouling. Aika simppeli homma, jonka osaa itsekin tehdä.

Maestrossa on vesilinjan yläpuolella pari sinistä vauhtiraitaa, jotka päätimme uhrata tässä - samalla saatiin hyvä ja selkeä uusi vesilinja sekä helppo työ. Homma vaikeutuu merkittivästi, jos pitää ruveta itse määrittämään uutta vesilinjaa ilman mitään referenssikohtaa - keula ja kyljet vielä menevät, mutta perä on vaikea ja jälki voi olla hyvinkin rumaa. No, meillä ei tätä ongelmaa ollut ja lopputulos oli esteettisesti varsin ok. Uusi vesilinja on noin 10 cm aiempaa ylempänä, joten sen pitäisi riittää hyvin meidän noin 1 000kg lisäpainolle. Jää nähtäväksi riittääkö, laiturissa vesilinja ei tunnu lainkaan korotetulta - meillä on joko alkanut jo varustelu tai sitten vanha vesilinja oli todellakin aika mmatalalla. Toki veneeseen on tullut pelkästään uusien akkujen, ankkureiden, kettingin jne takia noin 200kg lisää painoa.

No, itse työhön: vedimme yläreunaan maalarinteipit, hiottiin maalattava alue, putsattiin degreaserilla ja vedettin Hempelin epoksiprimeria 3 kerrosta sekä muutama kerros antifouling-maalia. Jälki oli aika hyvä ja eroa uuden ja vanhan pohjan välillä ei erottanut kuin pienestä pykälästä. Samalla pohjan väri vaihtui mustasta siniseen. Erottaa sitten paremmin kuinka pohja on kulunut jos/kun pitää Karibialla nostaa vene.

Tuli vähän huonosti dokumentoitua itse työtä, mutta alla muutama kuva työstä ja lopputuloksesta. Huominoarvoista on se, että pelkästään Suomenojalla olleista Maestro 35-veneistä (ainakin 7 yksilöä!) löytyi 3-4 erilaista versiota vesilinjasta. Osaan oli selkeästi tehty korotus ja osassa oli vauhtiraidatkin kapeampia. Eli suoraan ei kannata tätäkään kopioida vaan pitää verrata ja laskea mikä juuri omalle veneelle toimii.